Ilmoituslomake uudistuu

Pakkaustietojen ilmoituslomake uudistuu vuonna 2015. Siihen tulee muun muassa yritys- ja kuluttajapakkauksille omat rivit eriteltyinä sekä tarkennusta puupakkauksille.

pyr_lomakekuva

Miksi on tärkeää raportoida aiempaa tarkemmin?

Tilasto- ja tukipalveluista vastaava päällikkö Sari Tapaninen PYRistä kertoo, että tarkoin eriteltyjen pakkaustietojen avulla laajennetun tuottajavastuun toteutus pohjautuu oikeaan pakkausmäärätietoon.

– Toivomme, että uudistuksen myötä lomakkeen täyttäminen asiakkaillemme olisi myös entistä helpompaa. Yritysten ilmoittamat tiedot raportoidaan kokonaistilastoina eteenpäin suomalaiselle viranomaiselle, Pirkanmaan ELY-keskukselle, joka vuorostaan välittää tiedot sovitusti EU:lle. Olemme erityisesti panostaneet lomakkeen täyttöohjeisiin ja toivonkin, että olemme onnistuneet tässä.

Suomen Kuitukierrätys Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Salmi katsoo, että lomakkeen toteutus on hyvä ja muutokset tarpeellisia.

– Saamme entistä paremmin selvitettyä kuitupakkausten virrat kuluttajille asti. Olemme myös yrittäneet esimerkiksi selkeyttää sitä, mikä ero on vessapaperirullan ja paperikoneen rullan hylsyllä.

Eija Jokela Suomen Kuitukierrätys Oy:stä kertoo, että yhdistyksen osalta ei ole kyse kovin suuresta muutoksesta.

– Toivomme tietenkin uudistuksen auttavan, että lomakkeen täyttäjän on entistä helpompi ilmoittaa vuotuiset pakkaustiedot mahdollisimman oikein.

Puupakkausten Kierrätys PPK Oy:n toimitusjohtaja Jukka AlaViikari arvioi, että ainakin puupakkausten osalta tietojen tarkkuus paranee huomattavasti jatkossa.

– Saamme tarkempaa tietoa eri pakkaustyypeistä, volyymien jakautumisesta ja uudelleenkäytöstä pakkaustyypeittäin.

Ala-Viikari toivoo, että yritykset lomaketta täyttäessään kiinnittäisivät erityistä huomiota Uudelleenkäyttö pakkauksena Suomessa -sarakkeen lukuihin.

– Minulla on sellainen tuntuma, että puupakkausten osalta julkaistut uudelleenkäyttöluvut ovat hieman pienempiä kuin toteutuneet luvut. Huolellisella uudelleenkäytön kirjaamisella pystyisimme osoittamaan, kuinka tehokkaasti puupakkauksia todellisuudessa uudelleenkäytetään, hän sanoo.

Kaikki haastateltavat kertovat olevansa sitä mieltä, että lomakkeen täyttöohjeet ovat selkeät, ja uudistuksessa on huomioitu raportointiohjeet riittävän hyvin. Eija Jokela kuitenkin korostaa, että kysymistä ei pidä pelätä.

– Mieluummin pitää kysyä kuin olettaa tai arvailla. Autamme ja neuvomme mielellämme! Lomaketta täytettäessä kannattaa ja pitää olla huolellinen, sillä tiedothan ovat perusta paitsi yritysten maksamille kierrätysmaksuille, myös viranomaisten tilastoille sekä muun muassa materiaalikohtaisille kierrätysasteille.

 

Teksti Ilpo Salonen