Jätelain kustannukset vielä avoinna

Ympäristöministeriön aikataulun mukaan pakkausasetus on tarkoitus hyväksyä syksyllä 2013. Se tulisi voimaan seuraavan vuoden toukokuussa samanaikaisesti muiden pakkaussäädösten kanssa.

Kaupassa kuljetuspakkaukset ja myymälä­pakkaukset ohjataan jo nyt hyötykäyttöön. Kuluttajapakkaukset ovat haasteellisempia.

Pakkausten tuottajilla, eli pakkaajilla ja pakattujen tuotteiden maahantuojilla, on velvollisuus järjestää käytöstä poistettujen pakkausten vastaanottopaikkoja, joihin kuluttajat voivat tuoda pakkaukset vaivattomasti ja maksutta.

– Juomapakkauksille on jo toimiva järjestelmä, jonka kautta varsinkin pantilliset pakkaukset tulevat hyvin kierrätykseen. Myös nestepakkauskartongeilla ja pakkauslasilla on hyvä keräysverkko. Metalliakin kerätään hyvin, mutta muovi on ehkä ongelmallisin materiaali, SOK:n ympäristöpäällikkö Juhani Ilmola sanoo.

Vaihtelevia vaikutuksia

Tuottaja on velvollinen järjestämään kierrätyksen, mutta kustannukset maksaa aina lopulta kuluttaja.

– Jos otetaan huomioon pakkausten jätehuollon koko arvoketju sekä keräysverkoston laajuus, mukaan lukien uusien pisteiden investoinnit, voidaan puhua jopa 10 sentin kustannuksista pakkausta kohden, Ilmola sanoo.

Myös Fazerin pakkauskehityspäällikkö Kati Randell näkee, että tulevaisuudessa jätemaksut kasvavat, mikä nostaa tuotteen hintaa ja jää kuluttajan maksettavaksi. Fazerilla uusi jätelaki ei Randellin mukaan ole juuri muuttanut toimintaa, sillä syntyvän jätteen määrää on yhtiössä pyritty aina vähentämään.

– Kustannusvaikutuksia on mahdoton arvioida tarkasti, kun asetuksista ei ole tarkkoja tietoja. Kysymys lienee kuitenkin Fazerille erittäin isosta kustannusnoususta. Pakkaustemme koot ja niiden pakkausmateriaalit vaihtelevat paljon, eli kustannusvaikutus pakkausta kohden tulee myös vaihtelemaan, Randell sanoo.

Koko ketju pitää virittää kuntoon

Toistaiseksi ei esimerkiksi tiedetä, millaisia ja kuinka yhtenäisiä keräyspisteitä eri puolille Suomea tulee. Lainvalmistelijalta Randell toivoisi näkemystä koko ketjun optimoinnista niin, että pakkaaminen ja pakkausten hyötykäyttö olisi järkevää tuotteen kokonaiselinkaaren kannalta. Koko Suomeen tarvitaan yhtenäisyyttä, jotta kuluttajan olisi helppo ymmärtää, mihin hän voi pakkauksensa laittaa.

– Se, että pakkausmateriaalille täytyy löytyä hyötykäyttökohde, on ollut EU-lainsäädännössä jo useita vuosia, ja Suomi on täyttänyt maakohtaiset EU-vaatimukset. Uudesta lainsäädännöstä pitää olla myös lisähyötyjä eikä vain lisäkustannuksia, Randell korostaa.

Kaupalla ja teollisuudella ei Ilmolan mukaan ole numeerisia tavoitteita keräyspisteiden määrästä ja sijainnista.

– Kaupan kannalta keräyspisteiden kehittämisessä olisi tärkeätä edetä vaiheittain, jolloin seuraavaa vaihetta voidaan kehittää kokemusten perusteella. Tiivis yhteistyö on tärkeää sekä viranomaisten että kuntien ja jätelaitosten kanssa.

Materiaalin kierrätystä pitäisi pystyä lisäämään. Tänä vuonna pilotoidussa ekopistehankkeessa on haettu kokemuksia siitä, millaista tavaraa pisteisiin tulee, miten erilaiset keräysvälineet toimivat ja millaisia haasteita – muun muassa epäpuhtauksia – keräykseen liittyy.

– Ekopisteverkoston iso kysymys on, miten se saadaan kustannus- ja päästötehokkaaksi. On huomattu, että pisteet on parasta pitää kaupan toimipaikkojen yhteydessä. Syrjäisemmät sijainnit houkuttelevat ihmisiä jättämään pisteisiin myös sinne kuulumattomia jätteitä, Ilmola huomauttaa.

Pakkauksen tehtävä on suojata

Randellin mukaan pakkausten määrää ei voida enää juuri vähentää. Alipakkaamisessa on riski, että tuote menetetään logistiikkaketjussa. Ylipakkaamisessa taas käytetään turhaa materiaalia.

– Maksamme kilohinnan siitä pakkausmäärästä, joka lasketaan markkinoille.

Fazerilla on viime aikoina panostettu elinkaarianalyyseihin. Esimerkiksi Puikula-leivästä MTT teki analyysin, jossa todettiin, että jos yhdestä leivästä heitetään puolikaskin pois, sillä on suurempi ympäristövaikutus kuin pakkauksen tuottamisella. Niinpä Fazerilla tähdätään oikeanlaisiin pakkauskokoihin.

Randell kertoo, että uutuustuotehankkeissa tehdään kuljetustestejä, joissa haetaan parhaita mahdollisia pakkausratkaisuja.

– Seuraamme pakkausmateriaalien kehitystä. Esimerkiksi käyttämällä jäykempiä kartonkeja päästään pienempiin grammapainoihin. Yhä ohuemmilla muovilaminaateilla voidaan saada aikaan tarvittava suojaavuus.

Hän arvelee, että nanotekniikat saattavat kehittyessään tuoda jotain uutta materiaaleihin. Nanomateriaaleilla voidaan muun muassa käsitellä pakkausmateriaalien pintaa niin, että sen kestävyys paranee, jolloin pakkausta voidaan keventää.

Muovin keräyksessä haastetta

Kuluttaja laittaa kotitaloudessa syntyvät muovipakkaukset useimmiten sekajätteeseen, jolloin ne päätyvät osassa maata energiaksi jätteiden polttolaitosten kautta. Kuluttajamuovipakkausten erilliskeräykselle ei ole perusteita, mikäli pakkausten laatu ei täytä materiaalikierrätysvaatimuksia. Silloin ne on perusteltua ohjata energiaksi. Ilmolan mielestä tätä vaihtoehtoa on vakavasti harkittava sellaisilla alueilla, joissa kotitalouksien sekajätteestä voidaan tuottaa energiaa jätevoimaloissa.

Kaupan ja teollisuuden muovinkierrätyksestä saadaan puhdasta materiaalia, toisin kuin kuluttajien ekopisteistä, joiden epäpuhtausmäärät ovat pilotissa olleet 20–25 prosenttia. Ihmiset eivät aina toimi ohjeiden mukaan, vaan muovipakkausten mukana saattaa olla vaarallisia aineita tai muovipakkauksiin kuulumatonta muovia.

Myös eri muovilaadut aiheuttavat ongelmia. Kun muovit pitää lajitella laadun mukaan, käsittelykustannukset nousevat. Vaikka lajitteluun käytettäisiin teollisuusrobotteja, lajittelusta saatavan raaka-aineen hinta voi nousta niin korkeaksi, ettei se käy kaupaksi.

Teksti Antti j. Lagus | Kuva Istockphoto