Hinnat ja maksut

Katsaus tulevaan: Pakkausten tuottajavastuun kierrätys- ja asiakasmaksut vuonna 2019

Millaisia muutoksia kierrätys- ja asiakasmaksuihin ensi vuodelle on odotettavissa, onko nousupaineita vai laskevatko jotkin hinnat?

– Meillä on positiivinen tilanne, kun useiden pakkausmateriaalien kierrätysmaksut alenevat ensi vuodeksi. Hinnat laskevat lasin, muovin ja joidenkin paperikuitujen osalta. Metallipakkausten kierrätysmaksu pysyy entisellään, puupakkausten hinnassa on pientä nousua. Myös Ringin asiakasmaksu laskee, Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n toimitusjohtaja Juha-Heikki Tanskanen kertoo.

Ensi vuonna pakkausten tuottajavastuusta yrityksille koituva kustannus laskee noin seitsemän prosenttia, eli 750 000 euroa tähän vuoteen verrattuna, jos pakkausten käyttömäärä pysyy nykytasolla.
Tänä vuonna kustannus asiakkaille on noin 17,1 miljoonaa euroa, kun edellisenä vuonna se oli 20,7 miljoonaa euroa. Kustannukset laskevat siis toisena vuonna peräkkäin.

– Pääsyy kustannusten laskuun on tuottajavastuun laajenemisen aiheuttaman siirtymävaiheen jääminen taakse. Vuosina 2015 ja 2016 siirryttiin osittaisesta tuottajavastuusta täyteen tuottajavastuuseen, mikä tarkoitti muun muassa kuluttajapakkausten keräämisen siirtymistä tuottajien hoidettavaksi.

– Muutosvaihe on nyt ohi, ja yhdessä tuottajayhteisöjen kanssa olemme luoneet varsin tehokkaan järjestelmän kuluttajapakkausten keräämiseen, Tanskanen selvittää.

Logistiikan optimointi vaatii jatkuvaa työtä

Kuluttajapakkausten keräys on saatu toimimaan logistiikaltaan tehokkaasti, mutta vielä ei olla maalissa. Rinki-ekopisteverkostossa on yli 1 850 keräyspistettä kartonki-, lasi- ja metallipakkauksille kautta Suomen. Lisäksi muovipakkausten keräystä varten on noin 550 keräyspistettä.

– Rinki-pisteillä on noin 7 500 keräyssäiliötä, joita tyhjennetään 25–30 jäteauton voimin. Kuljetukset on jaettu urakka-alueisiin ja kilpailutettu. Alueita kilpailutetaan 3–5 vuoden jaksoissa, millä varmistetaan tehokkuuden ylläpito. Rinki-ekopisteverkoston kautta kerättiin vuonna 2017 kuluttajapakkauksia 36 000 tonnin verran, ja määrät ovat selvässä kasvussa.

Pakkausjätteen keräämiseen liittyvän logistiikan optimointi on Tanskasen mukaan jatkuvaa laadun ja kustannusten hallintaa.

– Keräyspisteet on pidettävä hyvässä kunnossa. Laadun merkitys korostuu erityisesti kauppojen pihoilla, minne Rinki-pisteitä halutaan sijoittaa. Jos astiat tyhjennetään liian täysinä, osa niistä ylitäyttyy ja aiheuttaa roskaantumista. Oikean tyhjennyshetken löytäminen edellyttää optimointia ja suuren tietomäärän hallintaa.

Rinki on alkanut punnita keräysvälineitä, mikä mahdollistaa optimaalisen tyhjennysvälin laskennan.

– On olemassa optisia laitteita, joilla voimme reaaliaikaisesti seurata keräysastioiden täyttymistä. Niitä meillä on pääkaupunkiseudulla käytössä, mutta laajamittainen käyttö ei ole vielä taloudellisesti kannattavaa.

Tuottajavastuun vaatimukset kiristyvät edelleen

EU:n uudet jätealan direktiivit, pakkaus- ja pakkausjätedirektiivit tuovat jälleen uusia vaatimuksia tuottajille. Kierrätysvaatimukset kiristyvät ja samaan aikaan myös kierrätysasteen laskentatapa muuttuu ja vaikeuttaa tavoitteiden saavuttamista. Uutta on myös se, että tuottajavastuun toteutukselle on asetettu direktiiveissä minimivaatimukset.

– Vaatimusten kiristyminen tarkoittaa lisätyötä ja siten kustannusten kasvua. Muutokset tulee toteuttaa tehokkaasti, jotta voimme hillitä kustannuksia. Muutokset tulevat Suomessa voimaan kesällä 2020.

Hoitaako yhteistyökumppanisi oman tuottajavastuunsa?

Tanskanen kertoo, että tuottajavastuu laajenee, koska poliitikot ovat havainneet sen toimivaksi keinoksi ympäristötavoitteiden saavuttamisessa. Suomessa pakkausten tuottajavastuuta kantaa jo 4 400 yritystä.

– On tärkeää, että kaikki tuottajavastuulliset yritykset saadaan tuottajavastuun piiriin. Esimerkiksi ulkomaiset verkkokaupat ja osa kotimaisista yrityksistäkään eivät ole tässä vielä mukana eivätkä siten myöskään osallistu kustannuksiin.

Rinki tekee aktiivista työtä uusasiakashankinnassa, mutta se ei vielä riitä.

– Yritykset voisivat edellyttää tavarantoimittajiltaan osoitusta pakkausten tuottajavastuun hoitamisesta, aivan kuten ne edellyttävät verovelvoitteidenkin hoitamista. Mitä enemmän yrityksiä saamme mukaan, sen pienempiä myös maksut ovat kaikille, Tanskanen muistuttaa.

5.12.2018

Teksti: Anna Haikarainen