Keittiöissä lajitellaan

Suomalaiskodeissa ollaan uuden tilanteen edessä, kun muovipakkausten keräys käynnistyy. Opeteltavaa riittää myös esimerkiksi lasipakkausten uusissa lajitteluohjeissa. Miten lajittelu keittiöissä sujuu?

Leikkelesiivut päätyvät leivälle ja tyhjä muovipakkaus sekajätteisiin – näinhän tilanne kotona useimmiten etenee. Pian juoni muuttuu: kuluttajien muovipakkausten keräys käynnistyy vuodenvaihteessa.
– Esimerkkitapauksessa muovipakkaus kannattaa huuhdella kylmällä vedellä ja laittaa kuivumaan. Kuumaa vettä saatikka pesuaineita ei ole järkevää käyttää, sillä tällöin kierrätys rasittaa liikaa luontoa, tuottajayhteisö Suomen Uusiomuovi Oy:n Vesa Soini linjaa.
Likaiseksi elintarvikepakkausta ei kannata jättää. Se voi aiheuttaa haju- ja hygieniahaittoja niin kotona, keräyspisteellä kuin loppukäsittelypaikallakin.
Soini muistuttaa, että terveen järjen käyttö on sallittua.
– Mikäli tuntuu, että pakkausta on hankala saada puhtaaksi, niin sen päätyminen sekajätteisiin ei ole katastrofi. Ensi vuonna lähes kaikilla paikkakunnilla se hyödynnetään tällöin energiajätteenä. Uudet asetukset eivät velvoita kuluttajaa kierrättämään muovipak-kauksia, mutta ne tarjoavat hänelle tällaisen mahdollisuuden, Soini huomauttaa.
Oma lukunsa ovat muovipakkaukset, jotka sisältävät vaarallisia nesteitä, esimerkiksi jäämiä öljystä tai jäähdytysnesteestä.
– Niitä ei saa laittaa muovipakkauskeräykseen, vaan kunnat ovat osoittaneet niille oman käsittelyreitin.

Lasia ja kuitupakkauksia

Toiminnanjohtaja Maija Peltola Suomen Keräyslasiyhdistyksestä kertoo, että kuluttajien lasipakkausten keräyksessä ongelmia ovat aiheuttaneet keräyssäiliöihin päätyvät vääränlaiset
materiaalit. Säiliöistä on löytynyt ohjeiden vastaisesti muun muassa keramiikkaa, posliinia, jääkaappien lasihyllyjä sekä paistinpannujen lasikansia.
– Tilannetta selittää osittain se, että toukokuun alussa tulivat voimaan uudet valtakunnalliset lajitteluohjeet, jotka ovat tiukemmat kuin monessa kunnassa aiemmin käytössä olleet. Kuluttajien lajittelurutiinien muuttaminen ei tapahdu hetkessä.
Peltolan mukaan tarvetta onkin tiedotukselle, esimerkiksi sen kertomiselle, mitä tapahtuu, jos säiliöön päätyy vääränlaista materiaalia.
– Kerättävistä lasipakkauksista valmistetaan uusia lasipakkauksia. Jos mukana on vääränlaista materiaalia, jonka sulamispiste on toinen kuin lasipakkausten, valmistusprosessi hankaloituu. Lähtökohtana on, että keräykseen laitetaan vain tyhjiä lasipakkauksia, ei lasiastioita tai -esineitä, Peltola painottaa.
Suomen Kuitukierrätys Oy:n Eija Jokela puolestaan kertoo, että pitkään pyörinyt kartongin keräys toimii varsin hyvin.
– Mutta ei voi korostaa liikaa, että pakkaukset pitää aina litistää kunnolla. Esimerkiksi litistämätön aaltopahvipakkaus vie valtavasti tilaa keräyssäiliössä.

Ei metallia polttolaitokselle

Mepak-Kierrätys Oy:n toimitusjohtajan Tapani Sieväsen mielestä kotitaloudet tarvitsevat metallia koskevia täsmäohjeita, koska kuluttajat eivät vielä tunne riittävästi metallipakkausten erinomaisia kierrätysmahdollisuuksia.
– Metallipakkauksia ei ole koskaan järkevää laittaa sekajätteeseen. Metallihan voi kiertää ikuisesti.
Sievänen huomauttaa, että metallisen elintarvikepakkauksen puhdistukseksi riittää huuhtelu kylmällä vedellä.
– Vaarallisten tuotteiden pakkausten huuhtelua ja pesemistä tulee sen sijaan pääsääntöisesti välttää. Niiden käsittelylle on omat erityisohjeet, ja ne pitää aina viedä kunnalliseen vaarallisten jätteiden keräilypisteeseen.
Väriteollisuusyhdistys ry ja Mepak-Kierrätys Oy ovat laatineet yhdessä kotitalouksille ohjeen, jolla ne haluavat edistää metallisten maalipakkausten kierrätystä sekä maalijätteiden turvallista hävittämistä. Mepak jatkaa myös yhteistyössä kunnallisten jätelaitosten ja yksityisten ympäristöalan palveluyritysten kanssa kotitalouksien metallijätteiden yhteiskeräystä, joka perustuu valtakunnalliseen lajitteluohjeeseen.
– Kuluttajille on kätevää, kun kotitalouksien metallipakkausjätteet sekä kattiloiden, paistinpannujen, tuikkukynttilöiden ja aterimien kaltaiset pienmetalliesineet voidaan laittaa metallipakkausten kanssa samaan keräysastiaan.

Loppuuko keittiöstä tila?

Vaan palataanpa vielä keittiöön, kodin sydämeen, joka toimii yleensä myös elintarvikepakkausten kierrätyksen komentokeskuksena ja varastona. Eikö vaarana ole, että nyt, kun myös muovipakkaukset tulevat keräyksen piiriin, keittiöistä loppuu yksinkertaisesti tila?
Jokela vinkkaa, että kannattaa pyrkiä ainakin siihen, että materiaaleja ei varastoisi pitkään kotona. Jos vaikkapa kerrostalossa on ulkona eri materiaaleille keräysastiat, pakkauksia on fiksua viedä aina ulos mennessään kierrätykseen.
– Itse asun omakotitalossa. Minulla on varastohuoneessa eri materiaaleille tarkoitetut isot kestokassit. Kun lähden kauppareissulle, ne on kätevä ottaa mukaan ja tyhjentää keräyspisteeseen.
– Jos tahtoa vaan riittää, jokainen kotitalous keksii varmasti itselleen hyvin sopivat ratkaisut, Eija Jokela miettii. 

Teksti Matti Välimäki, kuva Tommi Tuomi