Lainsäädäntö

Muuttuva jätelainsäädäntö tiukentaa vaatimuksia

Suomen jätelainsäädäntö täytyy muokata vastaamaan EU:n uusia direktiivejä. Paraikaa tutkitaan, selvitäänkö uusista velvoitteista nykyjärjestelmiä säätämällä ja tehostamalla – vai pitäisikö jotkut asiat miettiä kokonaan uusiksi.

Uusi jätesäädöspaketti näki päivänvalon heinäkuussa 2018. EU:n julkaisemaan kokonaisuuteen kuuluu esimerkiksi muutoksia sekä jätedirektiiviin että pakkausjätedirektiiviin.

Ympäristöministeriön neuvotteleva virkamies Tarja-Riitta Blauberg kertoo, että pakkausjätedirektiivissä erityisesti muovipakkausten ja puupakkausten kierrätystavoitteet kiristyivät reilusti suhteessa aikaisempaan.

– Vuonna 2025 muovipakkausten kierrätystavoite on 50 prosenttia ja vuonna 2030 jo 55 prosenttia. Puupakkauksilla vastaavat prosenttiluvut ovat 25 ja 30.

– Keskeinen muutos on myös, että pakkausten tuottajavastuun tulisi koskea kaikkia pakkauksia. Nyt pitääkin pohtia, tuleeko tuottajavastuu jatkossa ulottaa myös sellaisiin yrityksiin, joilla on alle yhden miljoonan euron liikevaihto.

Jätedirektiivissä asetetaan muun muassa entistä tiukempia erilliskeräysvelvoitteita eri jätemateriaaleille, erityisesti paperille, metallille, muoville, lasille sekä viimeistään 2025 alkaen myös tekstiileille.

– Jätedirektiivin vaatimukset voivat tarkoittaa myös sitä, että Suomessa kaikkien kierrätykseen osallistuvien toimijoiden roolia ja tehtäviä pitää miettiä uudelleen.

Selvitykset käynnissä

Paraikaa onkin meneillään selvitystyö siitä, millaisin keinoin Suomessa päästäisiin direktiivin tavoitteisiin.

– Esimerkiksi laajassa ”Yhdyskuntajätteen kierrätyksellä vauhtia kiertotalouteen” -hankkeessa (JÄTEKIVA) selvitetään, miten kierrätystä voidaan tehostaa erilaisten ohjauskeinojen avulla. Siinä arvioidaan myös esimerkiksi nykyisen pakkausten tuottajavastuujärjestelmän toimivuutta.

Blaubergin mukaan pohdittavaksi nousee nyt myös esimerkiksi se, että pitäisikö kiinteistökohtaiselle keräykselle asettaa uusia velvoitteita, jotta yhdyskuntajätteen erilliskeräysvelvoitteet pystyttäisiin toteuttamaan.

– Selvitettävänä on myös se, kuuluvatko kiinteistökohtaisen keräyksen kustannukset tuottajien kustannusvastuuseen.

Muovipakkauksia – 
ja muutakin muovia?

Blauberg huomauttaa, että EU-komissio on jo aikaisemmin suositellut yhdyskuntajätteen keräyksen kohdalla, että Suomen olisi hyvä yhtenäistää alan pirstaleista toimijoiden kenttää.

– Suositukset eivät ole sitovia, mutta asiaa olisi kyllä hyvä pohtia vakavasti lainsäädäntötyön yhteydessä. Eri toimijoiden yhteistyötä tulee vahvistaa.

– Yksi konkreettinen pohdittava asia on myös esimerkiksi se, että kun muovipakkauksia kerätään, niin miten samassa yhteydessä voisi kerätä myös muita muovijätteitä.

Kustannusten säätöä

Jätesäädöspaketin myötä EU-tasolla määritellään myös entistä tarkemmin tuottajien yleinen kustannusvastuu – se on direktiivin mukaan vähintään 80 prosenttia pakkausjätteen erilliskeräyksen, käsittelyn ja tähän liittyvän tiedottamisen sekä raportoinnin kustannuksista.

– Nyt pitää esimerkiksi arvioida, mikä on tuottajien nykyinen kustannusosuus, tarvitaanko tähän muutoksia – ja ovatko siis kiinteistökeräyskustannukset tässä mukana vai tämän ulkopuolella.

Muutoksia nykykäytäntöihin tietää sekin, että pakkausdirektiivissä edellytetään, että yksittäisten pakkausten tuottajien jätemaksujen suuruus määräytyy pakkausten kestävyyden, korjattavuuden, uudelleenkäytettävyyden ja kierrätettävyyden mukaan.

– Lisäksi aiemmin vapaaehtoinen raportointi pakkauksien uudelleen käytöstä EU:lle muuttuu pakolliseksi.

Kierrätysprosenteille uudet laskutavat

Tulossa on tiukennuksia myös siihen, miten toteutuneet kierrätysasteet lasketaan. Blauberg mainitsee, että käytännössä laskutavoissa pyritään huomioimaan tarkemmin esimerkiksi esikäsittelyprosessien aikana syntyvä rejekti eli poistot, jotka tulee vähentää kierrätetystä määrästä.

– Nämä laskentamenetelmät eivät ole vielä valmiina. Komissio tulee säätämään niistä tarkemmin ensi maaliskuun loppuun mennessä.

Yhteistyötä rakentavassa hengessä

Blaubergin mukaan lainsäädäntötyötä tehdään nyt tiukalla aikataululla –  ja selvitettäviä asioita ja yksityiskohtia riittää.

– Tuottajayhteisöt ovat olleet mukana yhteistyössä alusta lähtien. Työtä on tehty rakentavassa hengessä. Jatkossa on syytä miettiä jopa aivan uusia tapoja tehdä asioita.

Aikaa kansallisen lainsäädännön muuttamiseen on heinäkuun 2020 alkuun.

– Vielä on vaikea arvioida, kuinka suuria rakenteellisia muutoksia lopulta tarvitaan – vai selvitäänkö esimerkiksi nykyistä järjestelmää tehostamalla ja säätämällä.

 

5.12.2018

teksti: Matti Välimäki