Kierrätys

Pakkaussuunnitteluun uutta tietoa

Jos pakkauksia ei suunnitella kierrätettäväksi, eivät kiertotaloustavoitteetkaan voi täyttyä.

Kierrätysteknologia ja markkinat kehittyvät dynaamisesti. Vuonna 2025 muovipakkausten kierrätysasteen tulee EU:n asettamien uusien vaatimusten mukaisesti yltää vähintään 50 prosenttiin. Vuonna 2017 muovipakkausten kierrätysaste oli noin 27 prosenttia. Vuoden 2025 tavoitteeseen pääseminen on haaste niin pakkaustoimijoille kuin tuottajavastuun toteutukselle.

– EU:n muovistrategian mukaan vuonna 2030 kaikkien muovipakkausten pitää jo olla suunniteltu kierrätyskelpoiseksi tai uudelleen käytettäväksi, kertoo kehitysjohtaja Peter Rasmussen Suomen Uusiomuovi Oy:stä.

Tavoitteet on toki mahdollista saavuttaa, mutta se vaatii toimenpiteitä. Yritykset ovat avainroolissa tiukentuvien kierrätysvaatimusten täyttämisessä: jos pak­kauksia ei ole suunniteltu kierrätettäväksi, eivät myöskään kiertotalouden tavoitteet voi täyttyä.

Ilman perustavanlaatuisia muutoksia ja innovaatioita suunnittelussa, arviolta 30 prosenttia muovipakkauksista jää täysin uudelleenkäyttämättä tai kierrättämättä. Pakkaussuunnittelulla on siis tärkeä rooli tässäkin asiassa, ja jatkossa ympäristö­kysymysten, kierrätyksen ja kuluttajien mieli­piteiden huomioiminen suunnittelussa on yhä tärkeämpää.

Muovimateriaalien valinta ja pakkauksen suunnittelu vaikuttavat siihen, miten hyvin pakkaus voidaan hyödyntää mate­riaalikierrätyksessä.

– Kaikkia muutoksia ei kannata tehdä kerralla, vaan on hyvä kartoittaa oma pakkaustarve ja nykyinen pakkausvalikoima ja aloittaa sieltä, missä vaikkapa aluksi on niin sanotusti ”helppoja voittoja” saata­villa.

Neuvoja tuoreesta oppaasta

Kiertotalouden perusajatuksen mukaisesti raaka-aineita, tuotteita ja pakkauksia tulisi käyttää resurssitehokkaasti koko niiden elinkaaren ajan. Pakkausmateriaalien vähentäminen, pakkausten uudelleenkäyttö ja kierrätys ovat tärkeä osa kiertotaloutta.

Uuden oppaan onkin tarkoitus auttaa huomioimaan kierrätyskelpoisuus pak­kausten kokonaisvaltaisessa suunnittelu- ja valintaprosessissa. Muovipakkausten tuottajayhteisö Suomen Uusiomuovi Oy on julkaissut oppaan Opas kierrätyskelpoisen muovipakkauksen suunnitteluun, joka on Suomen ensimmäinen laatuaan. Suomen Uusiomuovin tekemä ja kustantama opas on laadittu helpottamaan pakkaukseen ja sen suunnitteluun liittyviä valintoja kierrätysnäkökulmasta.

– Opas on tehty yhteistyössä kotimaisten ja pohjoismaisten asiantuntijoiden kanssa, ja se perustuu tämän hetkiseen keräysjärjestelmään, lajittelu- ja kierrätysteknologiaan Suomessa sekä yleiseen muovien markkinatilanteeseen, kertoo Rasmussen.

Opas ei huomioi muita pakkauksen sunnittelun vaatimuksia kuin kierrätyskelpoisuuden. Pakkauksen ensisijainen tehtävä on suojella pakattua tuotetta. Oppaassa huomio on pääosin pantittomissa kuluttajapakkauksissa.

Kierrätysvaatimusten kasvaessa haasteena on myös uusiomuovin käyttökohteiden riittävyys. Esimerkiksi kerättävien pakkausten lajittelun helppous ja sitä kautta epäpuhtauksien ja värikontaminaatioiden välttäminen vaikuttavat uusiomuovin laatuun, kysyntään ja hintaan. Uusiomuovi on yksi raaka-aine muiden joukossa ja kuten neitseellinenkin muovi, se noudattaa kysynnän ja tarjonnan lakia. Hyvälaatuisella uusiomuovilla on enemmän kysyntää kuin huonolaatuisella.

Vielä matkaa

Muovipakkausten keräys ja kierrätys on kehittymässä Suomessa hyvään suuntaan, mutta tekemistä on vielä paljon.

– Yhä suurempi kierrätysmäärä edellyttää, että pakkaus on suunniteltu kierrätettäväksi sekä yhä parempaa yhteistyötä koko arvoketjun osalta. Siihen kuuluvat muovin raaka-ainevalmistajat, pakkausten valmistajat ja suunnittelijat, ostajat ja käyttäjät, jätehuoltoyritykset, lajittelu- ja kierrätysyritykset sekä uusiomuovituotteiden valmistajat samoin kuin lainsäätäjät ja pakkausten käyttäjät eli kuluttajat.

Positiivista on se, että kuluttajapakkausten keräysmäärät ovat jo valmiiksi jatkuvassa kasvussa, sekä Rinki-ekopisteissä että asuinkiinteistöissä. Myös kuluttajien tietoisuus ja kiinnostus on selvästi lisääntynyt.

– Kuluttajat hakevat yhä ekologisempia tuotteita ja pakkauksia. Kiinnostus kierrätykseen lisääntyy ja kuluttajia kiinnostaa pakkauksen kierrätettävyys.

 

26.9.2018

teksti Laura Lähdevuori, kuva Suomen Uusiomuovi Oy