Pakkausteknologian pauloissa

Viikin Metsätieteiden talon sali 5 on lähes viimeistä paikkaa myöten täynnä, kun Hanna Koivula aloittaa kevään ensimmäisen Pakkausteknologia I -luennon. Koivula on suosittu luennoitsija: violettitukkainen karjalainen osaa asiansa ja pitää yleisön otteessaan positiivisella ja kannustavalla tyylillään.

– Parasta tässä työssä ovat opiskelijat: mielenkiintoiset keskustelut ja hienot oivallukset. Pidän ihmisten kanssa työskentelemisestä ja jatkuvasta oppimisesta. Muita opettaessaan oppii aina myös itse.

Kiehtovinta moninaisuus

Pakkausteknologia on osa elintarviketieteen perusopintoja ja tuotekehitysopintokokonaisuutta. Siinä Koivulaa kiehtoo paitsi rakkaus painoväreihin – hän teki aiheesta väitöskirjan vuonna 2012 – myös alan monimuotoisuus, joka pakottaa tekemään yhteistyötä muiden ammattilaisten kanssa.

– Pakkausteknologiaa on vaikea määritellä lyhyesti. Se pitää sisällään muotoilua, graafista suunnittelua, kemiaa, fysiikkaa, kuluttajatutkimusta, psykologiaa, markkinointia, materiaalitieteitä, mikrobiologiaa ja logistiikkaa. Lisäksi on otettava huomioon turvallisuuteen ja lainsäädäntöön liittyvät lukuisat viranomaismääräykset.

Monimuotoisuus saa aikaan myös sen, että pakkausalan koulutuksen järjestäminen on haasteellista.

– Yhtä koulutuspolkua ei ole; ihmiset tulevat alalle erilaisia reittejä. Elintarvikepakkaamisessa koulutus on kuitenkin mielestäni varsin hyvällä tasolla.

Pakkaaminen lisääntymään päin

Pakkausala on kasvanut tasaisesti ja kasvaa todennäköisesti myös tulevaisuudessa. Tästä pitävät huolen muun muassa nettikauppa ja globalisaatio, toisin sanoen tuotteiden kuljettaminen matkojen taakse.

– Pakkaamista voidaan tietyiltä osin myös vähentää. Se edellyttää, että kuluttaja kantaa pakkauksia mukanaan tai hakee tarvitsemansa suoraan lähituottajilta. Tällöinkin tarvitaan pakkauksia kuljettamiseen ja esillepanoon.

Pakkaamaton elintarvike ei säily yhtä kauan kuin pakattu, joten asiakkaita on oltava tarpeeksi ja kierron nopeaa.

– Esimerkiksi Berliiniin on avattu elintarvikekauppa, jossa kaikki tuotteet myydään irtotavarana asiakkaiden omiin pusseihin ja astioihin. Harvaanasutussa Suomessa tämä ei helposti onnistu.

Oikeanlainen pakkaus on ekoteko

Koivula huomauttaa, että pakkaus ei ole pelkästään paha asia, vaikka se sellaiseksi helposti mielletään.

– Pakkausteknologialla ja oikeanlaisilla pakkauksilla ruokahävikkiä voidaan vähentää todella merkittävästi. Kun elintarvikkeet pakataan tarkoituksenmukaisiin pakkauksiin, ruoan laatu säilyy hyvänä läpi koko ketjun, ja se tulee myös syötyä.

Ruoan valmistaminen kuormittaa ympäristöä yleensä pakkaamista enemmän.

– Jos yksi ruispala jää syömättä, homehtuu ja menee roskikseen, sillä on suurempi hiilijalanjälki kuin leipäpakkauksella, johon se on pakattu.

Muovista on moneksi

Kriittisimmät tekijät pakkausmateriaalien kehitystyössä ovat kierrätys ja mahdollinen jatkokäyttö –  elintarvikepakkauksissa myös elintarvikekelpoisuus eli turvallisuus.

Pääosa elintarvikkeista pakataan muoviin.

– Muovi on työstettävä ja hyvin muunneltavissa. Lisäksi sillä on erittäin hyvät suojaominaisuudet. Monia muoveja voidaan myös kierrättää.

Kierrätysjärjestelmä on vasta alkumetreillä, mutta se kehittyy vauhdikkaasti. Myös kuitumateriaalien, kuten erilaisten kartonkien ja selluloosakuitujen, käyttö lisääntyy. Niitä voi yhdistää muoveihin ja parantaa näin muovien kestävyyttä ja ekologisuutta.

– Kuitumateriaalien lisäksi pyritään hyödyntämään erilaisia sivuvirtamateriaaleja, kuten perunankuoria tai kaakao-
pavun kuorta, jota on käytetty suklaapakkausten valmistuksessa.

Vastapainona metsä ja elämysten keräily

Koivula käy Viikissä opettamassa ja ohjaamassa opiskelijoita neljänä päivänä viikossa. Koti ja perhe – puoliso ja 15-vuotias tytär – ovat Turussa. Päivittäinen junassa istuminen ei tunnu yliopistonlehtoria haittaavan: aika tulee käytettyä muun muassa luentojen suunnittelemiseen ja oppilaiden pro gradujen lukemiseen.

Vastapainoa työlle tarjoavat metsä, luonnossa liikkuminen ja partioharrastus, lukeminen ja käsityöt, ystävät sekä matkustaminen.

’– Isona haaveena on päästä jonakin päivänä Balille. Elämysten kerääminen, matkustaminen ja täysillä eläminen – siinä minun tavoitteeni tälle elämälle.

Teksti Sari Lapinleimu, kuva Vesa Tyni