Ruotsi kierrättää

Ruotsissa on ollut pakkausten täysi tuottajavastuu 20 vuotta. Voittoa tavoittelematon yhtiö FTI vastaa pakkaus- ja lehtikeräyksestä ja -kierrätyksestä, ja toiminta kattaa myös muovi-, metalli- ja lasipakkaukset.

Abba

 

FTI:n omistajatahot ovat Plastkretsen, MetallKretsen, Returkartong, Pressretur ja Svensk GlasÅtervinning. Toiminta rahoitetaan pakkaajilta kerättävillä maksuilla ja kierrätysmateriaalin myynnillä. FTI kerää ja raportoi ympäristöviranomaisille tietoja kierrätyksestä.

Hyväksi havaittu

Pakkausten täysi tuottajavastuu perustuu maanlaajuiseen keräysjärjestelmään. FTI:llä on täysi vastuu pakkausten kierrättämisestä, ja kunnat hoitavat kaikki muut jätteet.

Ruotsin järjestelmää on pidetty kalliina verrattuna Suomeen.

– Ruotsissa ympäristöministeriö on selvittänyt järjestelmän heikkoja kohtia, mutta merkittäviä muutoksia siihen ei ole tehty. Selvitykset ovat luoneet epävarmuutta markkinoille ja hidastaneet hyötykäyttöalan investointeja, FTI:n toimitusjohtaja Kent Carlsson sanoo.

Carlssonin mukaan ruotsalainen järjestelmä on toiminut niin tehokkaasti, että loppusijoitukseen päätyy enää muutama prosentti jätteestä. Kierrätysluvut ovat hyvää tasoa ja täyttävät EU:n vaatimukset: kuitupakkauksista 76 prosenttia kierrätetään ja muovipakkauksista 27 prosenttia. Metallipakkauksissa luku on 69 ja lasisissa 88 prosenttia.

EU-tavoitteet ovat kuitupakkauksissa 60 prosenttia, muoveissa 22,5, metalleissa 50 sekä lasissa 60 prosenttia.

– Kierrätyksen kasvu on viime vuosina hieman hidastunut. Polttolaitosten ylikapasiteetti hidastaa kasvua, hän myöntää.

Muovit lajitellaan

Muovin teollinen lajittelu ja hyödyntäminen on vuodesta 2008 kattanut myös kotitalouspakkausmuovin. FTI:n ylläpitämä verkosto kerää muovit ja toimittaa ne eteenpäin Swerec-yhtiöön lajittelua ja hyötykäyttöä varten. Swerec on muovinkierrätykseen erikoistunut yritys.

– 80 prosenttia keräysmuovista käytetään materiaalina. Lopusta 20 prosentista valtaosa poltetaan. Swerec käsittelee myös Tanskasta ja Norjasta tuotua muovijätettä. Kaikki tämä säästää runsaasti öljyä ja hiilidioksidipäästöjä, hän sanoo.

Carlsson uskoo muovinkierrätyksen kehittyvän vahvasti lähivuosina. Hän arvelee EU:n asettavan sekä muoveille että muille materiaaleille yhä tiukempia tavoitteita.

– EU suosinee yhä selvemmin kierrätystä muiden hyödyntämistapojen, kuten energiakäytön kustannuksella. Lisäksi tuottajavastuuta laajennetaan uusille aloille, kuten vaatteisiin, hän arvioi.

Pohjoismaisessa yhteistyössä hän näkee paljon kehitysmahdollisuuksia.

– Esimerkiksi kuluttajien tietoisuutta kierrätyksen tärkeydestä pitää kasvattaa. Tuotteet liikkuvat vilkkaasti maidemme välillä, joten meillä on paljon myös yhteisiä haasteita.

FTI:n viisi tavoitetta

2018 mennessä:

• kohentaa aluekeräys- ja kierrätyspisteitä ja

tihentää tyhjennyksiä

• kierrätyspiste enintään 300 metrin päähän

50 prosentille kotitalouksista

• kumppanuussopimukset kaikkien 290 kunnan kanssa

• kuluttajatutkimukset kehitystyön pohjaksi

• tehokkaampaa tiedotusta keräyksen lisäämiseksi

Teksti Ilpo Salonen, kuva Ari Heinonen