Tavoitteena entistä vahvempi rooli

Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy:n toimintaympäristössä tapahtuu lähitulevaisuudessa suuria muutoksia. Omistajien mielestä PYRin merkitys ei vähene, päinvastoin. Yhteistyö tuottajayhteisöjen kanssa syvenee.
Matti_Räisänen

– On varmistettava, että tuottajien velvoitteet hoituvat jatkossakin kustannustehokkaasti, Matti Räisänen sanoo.

Teollisuuden ja kaupan liitot omistavat yhdessä Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy:n. Kaupan Liiton asiamies Matti Räisänen sanoo, että PYRin omistajat ovat vuosikymmenten saatossa olleet osakeyhtiöön tyytyväisiä.

– Pakkausrekisterien ja -tilastojen ylläpito, hyötykäyttömaksujen keräys pakkaajilta ja tilitys tuottajayhteisöille sekä raportointi viranomaisille keskitetysti yhden organisaation kautta on tuonut tavattomasti hyötyjä ja kustannustehokkuutta.

Samaa sanoo Elintarviketeollisuusliiton toimialapäällikkö Anna Vainikainen.

– On järkevää, että on saatu aikaiseksi järjestelmä, jossa yksi voi hoitaa velvoitteet monen puolesta kuin että ne tehtäisiin yritys- tai toimialakohtaisesti. PYRin merkitys on ollut suuri ja tulee varmasti vain vahvistumaan.

Suuria muutoksia tulossa

Räisäsen mukaan PYRin tehtävä onkin keskittyä tuottajavastuun käytännön toteuttamiseen ja siihen välittömästi liittyvään edunvalvontaan. Sekä Räisänen että Vainikainen myöntävät, että viimeisinä vuosina ydintehtävien lisäksi juuri edunvalvonta aiemmin jätelain ja nyt pakkausasetuksen valmistelussa on teettänyt paljon töitä.

– Pakkauksia ja pakkausjätettä koskevaa asetusta uudistetaan parhaillaan ympäristöministeriössä. Vaikka työ on kesken, jo nyt on varmaa, että asetus tuo mukanaan uusia velvoitteita, jotka merkitsevät mittavia muutoksia koko pakkauksen tuottajavastuussa. Tämän vuoksi onkin mietittävä, mikä PYRin rooli jatkossa on ja miten eri palaset saadaan toimimaan niin, että ne vastaavat parhaiten tuleviin velvoitteisiin. On varmistettava se, että tuottajien velvoitteet toteutuvat jatkossakin mahdollisimman kustannustehokkaasti ja järkevästi, Vainikainen muistuttaa.

anna_vainikainen

– Uusi asetus tuo uusia velvoitteita ja mittavia muutoksia koko pakkauksen tuottajavastuuseen, Anna Vainikainen toteaa.

PYRistä vahva solmukohta

Räisänen ja Vainikainen kertovat, että PYRin hallitus on päättänyt käynnistää strategiatyön, jossa yhdessä uuden toimitusjohtaja Juha-Heikki Tanskasen kanssa linjataan PYRin tulevaisuutta ja tulevaa yhteistyötä tuottajayhteisöjen kanssa.

– Ei strategiaa päivässä tai kahdessa tehdä. Kun otetaan huomioon kaikki tuottajayhteisöt ja omistajat, tässä on  monta osapuolta. On myös erilaisia näkemyksiä siitä, minkälainen PYRin tulisi muuttuneessa toimintaympäristössä olla. Meidän tulee rauhassa ja yhteisymmärryksessä löytää yhteinen näkemys. Tulevaisuus pitää sisällään varmasti PYRin ja tuottajayhteisöjen yhteistyön syventämistä, niin että toiminta säilyy kustannustehokkaana. Se on varmasti kaikkien intressissä, Räisänen toteaa.

Vainikainen jatkaa, että keskeisessä roolissa näissä pohdinnoissa ovat juuri tuottajayhteisöt, joissa käytännön työ tehdään.

– Sitä kautta on mietittävä, voisiko PYR toimia jonkinlaisena solmukohtana tuottajayhteisöille, niin että yleiset ja yhteiset asiat voitaisiin hoitaa kootusti PYRin kautta. Tuottajayhteisöissä pystyttäisiin keskittymään materiaalikohtaiseen hyötykäytön osaamiseen. Mutta mitä tämä käytännössä tarkoittaa, se kaikki on vielä ihan alussa ja määrittelemättä.

Samalla hän korostaa PYRin ydintehtävää eli tilastointia ja rekisteröintiä.

– Sitä ei tässä saa unohtaa. Ne säilyvät varmasti edelleen keskeisinä PYRin tehtävinä. Niiden pitääkin toimia, jotta tuottajat voivat olla huoletta ja levollisin mielin sen suhteen, että hyötykäyttövelvoitteiden toteutuminen hoituu kustannustehokkaasti ja järkevästi, Vainikainen tähdentää.


Hyötykäytön asialla

PYR Oy on voittoa tavoittelematon yritys, joka edistää pakkausten hyötykäyttöä Suomessa. Tavoitteena on järjestelmä, joka toimii ympäristön, yritysten ja ihmisten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.

Pakkausten lakisääteiset hyötykäyttövelvoitteet koskevat pakkaajia ja pakattuja tuotteita maahantuovia yrityksiä, joiden liikevaihto on miljoona euroa tai enemmän. Tekemällä sopimuksen PYRin kanssa yritys siirtää hyötykäyttövelvoitteensa pakkausalan tuottajayhteisöille.

PYRin omistajia ovat teollisuuden ja kaupan liitot:

• Päivittäistavarakauppa ry

• Elintarviketeollisuusliitto ry

• Metsäteollisuus ry

• Muoviteollisuus ry

• Suomen Pakkausyhdistys ry

• Kaupan liitto

• Kemianteollisuus ry

• Kulutustavara- ja Erikois tuoteteollisuus KET ry

• Teknologiateollisuus ry

• Öljyalan Keskusliitto