Näkökulma 31.5.2017

Vapaamatkustajat mukaan maksajiksi

Pakkausjätteen tilastointi kattaa vain ne pakkaukset, joiden tuottajat ovat hoitaneet tuottajavastuunsa asianmukaisesti. Paljon jää myös tilastoimatta, mihin syynä ovat vapaamatkustajat, eli ne tuottajavastuulliset yritykset, jotka ovat jättäneet lainmukaisen pakkausten tuottajavastuunsa hoitamatta.

Suomessa syntyy tilastojen mukaan pakkausjätettä reilut 700 000 tonnia vuodessa. Ringin vuonna 2014 laatiman selvityksen mukaan todellisuus on tilastoa ihmeellisempi, ja todellinen pakkausjätteen määrä onkin reilut 100 000 tonnia tilastoitua suurempi. Syy tähän on se, että tilasto kattaa vain ne pakkaukset, joiden tuottajat ovat hoitaneet tuottajavastuunsa asianmukaisesti.

Tuottajavastuu ei koske pakkaajia, joiden liikevaihto jää alle miljoonan euron. Tilastoimatta jäävät myös pakkaukset, jotka kulkeutuvat Suomeen laajenevan nettikaupan ja kuluttajien muun muassa Virosta harjoittaman oman maahantuonnin myötä.

Pääosa tilastoimatta jäävästä pakkausjätteestä aiheutuu kuitenkin vapaamatkustamisesta. Tällä tarkoitetaan tuottajavastuullisia yrityksiä, jotka ovat jättäneet lainmukaisen pakkausten tuottajavastuunsa hoitamatta. Nämä yritykset tuovat Suomen markkinoille pakattuja tuotteita, joista ne eivät maksa kierrätysmaksuja. Pakkaukset on silti kerättävä ja kierrätettävä. Sen maksavat tuottajavastuunsa hoitaneet yritykset.

Tänä vuonna Rinki tehostaa uusasiakashankintaansa. Haastavana tavoitteena on, että kaikki tuottajavastuulliset yritykset saadaan mukaan maksamaan pakkausten keräyksen ja kierrätyksen kustannuksia. Kyse on myös yritysten tasapuolisista toimintaedellytyksistä koko ajan kovenevassa kilpailussa. Tuottajavastuu on yrityksille kustannustekijä, joka osaltaan vaikuttaa niiden kilpailukykyyn markkinoilla.

Nykyään on arkipäivää, että yritykset edellyttävät uusilta sopimuskumppaneiltaan yhteiskunnallisten velvoitteiden olevan kunnossa. Sopimusta ei allekirjoiteta ennen kuin on varmistettu, että tuleva kumppani on liittynyt kaupparekisteriin, ennakonpidätysrekisteriin, työnantajarekisteriin, arvonlisäverorekisteriin ja jätealalla myös jätehuoltorekisteriin. Käytäntö ohjaa tehokkaasti noudattamaan yhteisiä sääntöjä.

Rinkiin on liittynyt 4 200 kaupan ja teollisuuden yritystä. Suomessa ei voi tehdä merkittävää liiketoimintaa törmäämättä näihin yrityksiin. Jos Rinkiin liittyneet yritykset alkaisivat edellyttää uusilta kumppaneiltaan pakkausten tuottajavastuun asianmukaista hoitamista, vapaamatkustajaongelma olisi nopeasti ratkaistu. Miksi emme alkaisi toimia näin?

Juha-Heikki Tanskanen